Etusivu

Tervetuloa Lapin sieniseuran kotisivulle! 

Lapin Sieniseura ry. on perustettu 1975 ja jäseniä on noin 200. Toiminta-alueena on koko Lappi, mutta käytännössä toiminta keskittyy Rovaniemelle. Toiminnassa näkyviä painotuksia ovat paitsi sienestys ja sieniretket, myös sienten käyttö ruokataloudessa ja käsityössä, kuten värjäyksessä. Toiminta kehittyy jäsentemme kiinnostuksen kohteiden ja aktiivisuuden mukaan koko ajan. 

Jäsenille kerrotaan seuran toiminnasta pääsääntöisesti sähköisten jäsentiedotteiden kautta ja kotisivulla. Lapin sieniseura järjestää joka vuosi muutaman retken, joilla tutustutaan eri sieniin ja sienimaastoihin. Vakiintuneisiin toimintamuotoihin kuuluvat mm. korvasienijahti, suppilovahveroretki ja yleiset sieniretket Rovaniemen lähialueille. Elokuun loppupuolella on vuosittain sieninäyttely, jossa on esillä runsaasti eri sienilajeja. Näyttely kokoaa yleensä paljon yleisöä ja asiantunteva talkooväki opastaa parhaansa mukaan lajien tunnistuksessa. Sesongin ulkopuolella järjestämme sieniaiheisia asiantuntijaluentoja. Sienivuoden kohokohtia muistellaan joulun alla seuran pikkujoulussa herkullisten sieniruokien merkeissä.

Uudet jäsenet ovat erittäin tervetulleita mukaan toimintaan!

JÄSENEKSI LIITTYMINEN 

Jäsenmaksu 2023 on 10€/ täysi-ikäinen jäsen. Voit anoa jäsenyyttä täyttämällä yhteystietosi allaolevalle lomakkeelle. Saat sähköpostiin tiedon hyväksymisestä ja laskun jäsenmaksua varten. Tarvittaessa voit lähettää sähköpostia lapin.sieniseura[ät]gmail.com. 

 

Puheenjohtaja ja seuran yhteystiedot:

Joona Saraste 
p. 040 4848102
lapin.sieniseura[ät] gmail.com

 

Sihteeri/ rahastonhoitaja 

Merja Lipponen
puh. 040 7401767

 

Tiedottaja

Piritta Marttila
puh. 040 6686138

 

https://lapinsieniseura.yhdistysavain.fi

https://www.facebook.com/lapinsieniseura

Rekisteriselosteen löydät Yhteystiedot -sivulta.